8.4.2022

 Toinen työpäivä

Aamulla oli vain 4 astetta ja tuuli kovaa. Aluksi valmisteltiin vitriiniin meneviä tuotteita. Sen jälkeen leikattiin eilen tehty mars leivoslevy paloiksi. Tehtiin lehtitaikinasta kreemillä täytettyjä leivoksia. Päälle laitettiin pomada kuorrute ja suklaalla raidat pintaan. Nähtiin kun erikokoisia sitruunatartaletteja valmistettiin. Sitruunatäyte levitettiin ensin pohjalle, jonka jälkeen päälle pursotettiin italialainen marenki. Tartaletin pinta poltettiin kaasupolttimella lopuksi. Ophelia leivoksen pursotukset ovat erilaiset, mutta marenki poltetaan samalla tavalla.

Maisteltiin lahjakorista erilaisia pateita, juustoja sekä makkaraa patongin kanssa. Yksi työntekijöistä oli saanut lahjakorin tehtyään syntymäpäiväkakun juhliin. Tauon jälkeen aloitettiin tekemään tuoreista mansikoista leivoksia. Pinta kostutettiin mansikkapyreellä ja täytettiin kreemillä ja mansikoilla. Pinnalle tuli vaaleanpunaista sekä vihreää marsipaania. Työntekijä kirjoitti nutellalla pintaan, jonka jälkeen niitä vietiin myymälään. Seuraavaksi valmistettiin tuulihattutaikinasta paistettuja leivoksia huomista hääkakkua varten. Päivittäin myymälässä menee piirakoita monia kappaleita, joten valmistettiin omenapiirakoiden pohjia. Mr. Bidault näytti meille miten tehdä kuumennetusta sokerista ja siirapista ruusuja sekä lehtiä. Päästiin myös itse testaamaan niiden valmistusta iltapäivällä. Työpäivän jälkeen mentiin kotiin suoraan, jonka jälkeen syötiin kanaa ja riisiä. Huilattiin loppuilta kotona Bond leffaa katsoen.



















































Kommentit

Suositut tekstit