Étretat 22.4.2022

 Reissua pukkaa

Perjantaipäivän ohjelmaan kuului uuten kaupunkiin tutustuminen. Ostettiin bussiliput ja matkustettiin tunnin verran Étretat kaupunkiin. Asukkaita siellä on vain 1400 (2015). Turisteja kaduilla liikkui suhteellisen paljon. Mentiin ensin ylämäkeä parin kilometrin verran upeean puistoon, Les Jardins d'Étretat. Siellä oli kauniita taideteoksia ja ihana tuoksu välittyi kasveista sekä kukista. Nähtiin korkealta myös kaupunkiin ja merelle.


























Puistossa kiertelelyn jälkeen mentiin ensin katsomaan 24 metriä korkeaa monumenttia "l'Oiseau Blanc" - Nungesser et Coli. Sen jälkeen mentikn upealle näköalapaikalle katselemaan maisemia. Ulkona ei onneksi ollut kylmä, mutta ulkona tuuli paljon. Mentiin eteenpäin ottamaan kuvia näköalatasanteelle, Étretat vue Panoramique. Kuvailtiin alaspäin sekä kaukaisuuteen ja huomasi kyllä, että oltiin korkealla jännityksen perusteella. Lähdettiin kävelemään kapeita portaita alaspäin ja matkattiin aika kauan ihan alas asti, jotta päästiin rannalle, La Falaise d'Amont.














Lähdettiin kävelemään takaisin ylös portaita ja huimasi päästä. Sen jälkeen päästäksemme kaupunkiin, jouduimme kulkemaan portaita pitkin koko matkan. Mentiin syömään meriaiheiseen ravintolaan. Ruoan jälkeen lähdettiin shoppailemaan pieniin kauppoihin. Kierreltiin söpöissä putiikeissa ja kuvailtiin kauniita katuja. Ennen lähtöä mentiin käymään kirkossa, Notre-Dame d'Etretat. Kotimatkalla huomattiin parkissa oleva pieni auto. Opettajamme täällä Ranskassa kertoi meille, että auton ajamiseen ei tarvitsisi välttämättä korttia.






























Kommentit

Suositut tekstit