Pariisi 20.4.2022
Viimeinen päivä Pariisissa
Aamu alkoi taas aikaisin aamupalla ja suunnitelmalla lähteä Louvre museoa kohti. Paikan päälle saavuttiin jo ennen puolta yhdeksään ja paikalla oli jo jonossa jonkun verran porukkaa. Huomattiin jälleen kyltti, jossa luki ettei museoon myytäisi yhtään lippua ovelta. Olin aikaisemmin jo yrittänyt varata museoon lippuja, mutta tuloksetta. Istutiin vesiputouksen viereen ja alettiin miettiä mitä ihmettä tehdään. Maria koetti vielä kerran varata lippuja ja jollain ihmeen tuurilla sivuilta oli vapautunut kaksi paikkaa 9:00 varaukseen. Varattiin liput niin äkkiä kun osattiin ja saatiin ne. Fiilis juostessa jonon eteen näyttämään lippuja oli uskomaton. Päästiin seuraavaan jonoon, joka pääsisi sisälle muutaman minuutin päästä. Kun me pääsimme oven eteen, oli jo koko museon pihalle muodostunut jono, joka vain jatkui ja jatkui. Iloisuus ja onnistunut fiilis valtasi kehon ja jouksimme sisälle ja päätimme heti mennä katsomaan Mona Lisa taulua. Kuvia ei taulusta ole sen takia, koska sitä ei saanut julkaista. Kuten myöskään ei Eiffel Tornin valoshowta ei saanut julkaista. Niitä saa hyödyntää vain omaan käyttöön. Museo oli aivan valtava ja siellä oli upeita taideteoksia ja lukemattomasti katsottavaa. Käytiin museossa vierailemassa Napoléon-III huoneissa, kuten ruokailutiloissa, salongeissa ja makuuhuoneissa. Museossa olisi voinut kierrellä koko päivän eikä silti olisi nähnyt kaikkea.
Haettiin laukut hotellilta, jossa saatiin säilyttää laukkuja koko päivä. Pakattiin ostokset laukkuihin ja lähdettiin juna-asemaa kohti. Matkalla aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Asemalla pyörähdettiin muutamassa kaupassa, jonka jälkeen hypättiin junaan. Kotiin oli kiva palata. Sai nostaa jalat ylös ja nauttia tietäen, että seuraavana päivänä ei ollut muuta suunnitelmia kuin kaupassa käynti. Askelia tuli melkein 34 000.












































































Kommentit
Lähetä kommentti